Mitä tarkoittaa kirjanpitäjän vastuu ja kenelle on vastuussa?

Myös kirjanpitäjä joutuu usein miettimään tarkkaan vastuutaan. Käytännössä ensimmäinen ongelma on varmasti ratkaista MISTÄ hän on vastuussa ja KENELLE.  Kaksi tahoa tulee heti mieleen näin kokemuksen pohjalta, mutta mikä on se järjestys, onkin sitten jo useimmin epäselvä.  Varmasti jokaiselle tuli heti mieleen ne lukuisat viranomaiset, joille olemme vastuussa tavalla tai toisella tekemisistämme ja sitten tietysti toimeksiantajamme, eli asiakkaamme.

Asiakas on se ongelmallisempi siinä mielessä, että melko usein kirjanpitäjälle tulee lähes vastustamaton kiusaus miellyttää asiakastaan silläkin uhalla, että tietää ottavansa erittäin suuren henkilökohtaisen riskin, kun toimii vastoin viranomaismääräyksiä. Kirjanpitäjän riittävä koulutus nostaa itsetuntoa tasolle, jossa hän ymmärtää, ettei viranomaisohjeista poikkeamalla hankittu asiakkaan tyytyväisyys ole kestävää ja seuraamukset tulevat kaikki kirjanpitäjälle harmiksi myös taloudellisesti.  Tällä hinnalla hankittu asiakkaan miellyttäminen on liian kallista ja lyhytkestoista - aina. 

Kirjanpitäjän roolina ei ole olla ”laillisuusvartija”, mutta hänen tulee toiminnassaan aina osoittaa, että tuntee ammattinsa mukaisten lakien, asetusten ja viranomaisohjeiden asettamat rajoitukset ja vaatimukset, jotka koskevat kirjanpidon ja tositeaineiston muotoa, sekä sisältöä.  Toisaalta hänen tulee tietää, että toimiessaan lainvastaisesti hän toimii lainrikkojana ja joutuu siitä asianmukaisesti rikollisena vastuuseen.

Rikosoikeudellisen vastuun lisäksi kirjanpitäjä on vastuussa asiakkaalleen siitä, että hän noudattaa kaikessa työssään voimassa olevaa lakia ja järjestystä, mutta samalla hän on velvollinen toimeksiannon puitteissa käyttämään kaiken tietonsa ja taitonsa asiakkaansa edun mukaisten ratkaisujen löytämiseksi, kuitenkin aina muistaen, että mikään ei saa edes muodollisesti olla asiakkaan edun tai lain kirjaimen vastaista.  

Kaikesta päätellen kirjanpitäjäkin on inhimillinen olento, joka kaipaa tunnetta siitä, että häntä arvostetaan ja hänestä pidetään. Joskus tämä pidetyksi tulemisen halu on niin voimakas, että kirjanpitäjä panee koko tulevaisuutensa likoon tunteakseen itsensä huomatuksi ja pidetyksi. Minusta tärkeintä on tulla tunnetuksi luotettavana itsensä ja viranomaisten silmissä - siinä sivussa ansaitaan asiakkaamme kunnioitus ja rakkaus.

Kirjoittanut: Senior Partner Kari, hallintonotaari ja kirjanpitäjä jo vuodesta 1968

Edellinen
Edellinen

Arvon mekin ansaitsemme

Seuraava
Seuraava

Muutos tilitoimistomarkkinoilla, ”suuret syövät pieniä”