Hiljaisen tiedon lähteillä, mutta miten se saadaan sieltä käyttöömme?

On yleisesti tiedossa ja tunnettua, että jokainen meistä kerää koko elämän ajan, halusi tai ei, kokemuksia ja tietoa - eli sitä hiljaista tietoa. Varsinaisen työurani olen tehnyt vuodesta 1966 lähtien pääasiassa tilitoimistotöissä lukuun ottamatta parin vuoden kokemustani Lähi-Idässä rauhanturvaamistehtävissä. Näihin moneen kymmeneen vuoteen mahtuu yhtä jos toista, ja siitä kaikesta olen varastoinut aivoihini melkoisen tietorekisterin, vaikka en sitä itse aina edes tiedostakaan.

Olen työssäni siirtänyt ammatillista kokemustani seuraavalle sukupolvelle tarinoita kertomalla.  Kokemuksistamme saa aina syntymään tarinoita, mutta jokainen tarina pitää sisällään faktan, joka on osa elettyä elämää.  Tällaisen eletyn elämän tuoneen kokemuksen tai opetuksen arvo on enemmän kuin kerrottu tarina, sillä se on todella elettyä ja koettua elämää, jonka tulokset ovat nyt nähtävissä ja kokemus on osoittanut jo ne käytännössä toimivaksi. Parasta on mielestäni se, että nähtävissä on myös tehdyt virheet, joita ei kannata uusia vaan etsiä se nyt tiedossa oleva oikea ratkaisu.

Kun kaksi sukupolvea työskentelee samassa työpaikassa perimämieto kulkee vaivatta sukupolvelta toiselle, keskusteluissa sekä esimerkkinä kaikessa tekemisessä, käyttäytymisessä eikä vähiten kuullun ja opitun tiedon hyödyntämisessä ongelmien ratkaisemisessa.  Tällainen olotila on ihanteellinen tämän hiljaisen tiedon siirtymistä ajatellen, sillä se tapahtuu aivan kuin itsestään osana jokapäiväistä toimintaa, lähes huomaamatta. Tällaista hiljaisen tiedon siirtymistä tapahtuu jokaisessa perheessä ja perheyhteisöissä kun perheenjäsenten välillä toimii normaali puheyhteys. Tarkoitan, että keskustelu on vuoropuhelua, jolloin tämä hiljainen tieto tulee vastauksena ajankohtaisen ongelman ratkaisuun ja sillä tavalla jää seuraavalle ”sukupolvelle” hiljaiseksi tiedoksi.

Ehkä tälle nykyiselle hektiselle sukupolvelle tällainen hiljaisen tiedon kuunteleminen ei ole niin selkeästi tiedostettua, vaikka jokainen kuuntelee ja ottaa opikseen aina kaiken sen mitä kokeneemmilta on mahdollista oppia, eikä siitä tässä ajassa tehdä niin suurta numeroa. Kuitenkin kaikessa näkee ettei edellisten sukupolvien oppeja jätetä huomioimatta, vaikkei siitä nykyisin olekaan tapana paljon huudella. 

Hyvä niin!

Kirjoittanut: Senior Partner Kari, hallintonotaari ja kirjanpitäjä jo vuodesta 1968