"Suurten varjossa – mutta onnellisena”
Luin hiljattain ison tilitoimistoketjun haastattelun valtakunnan lehdessä, jossa toimitusjohtaja puhkui: ‘Meistä tulee Pohjoismaiden suurin.’ Hyvä niin – suurimmat tavoittelevat huippua, ja näin sen pitää ollakin. Mutta onko se ainoa tie onneen? Ei minusta. Viime aikoina on tuntunut siltä, kun lukee lehdistä alamme toimijoista, että liiketoiminnan menestyksen mittari on vain yksi: suurempi, nopeampi, kansainvälisempi, ”tekoälyllisempi”.
On hienoa, että yritykset kasvavat ja kehittyvät, mutta onko se suuruus aina oikotie onneen?
Mitä tapahtuu, kun katseet kääntyvät asiakkaista sijoittajiin ja palvelusta tulee tuotantolinja?
Entä ne toimijat ja yritykset, jotka syystä tai toisesta eivät mahdu ”suuren” standardin sisään? Kun tavoitteena on palvella tuhansia asiakkaita lähinnä robotiikan ja tekoälyn avulla, pystyykö enää aidosti kuulemaan yksittäisen asiakkaan tarpeita? Vai muuttuvatko kaikki numeroksi tilastoihin?
Yrittäjä ei ole meille vain asiakasnumero, vaan ihminen, jonka liiketoiminnan menestys on meille henkilökohtaisesti tärkeää, olemmehan myös itse yrittäjiä. Suurten asiakkaiden palveleminen voi olla houkuttelevaa, mutta kuka seisoo silloin pienten ja keskisuurten yrittäjien rinnalla – niiden, jotka tekevät töitä sydämellä ja tarvitsevat juuri sen hetken apua ja sparrausta?
Jokainen asiakas on meille merkittävä; voimme pienenä perheyrityksenä reagoida nopeasti ja räätälöidä palvelumme pienyrittäjän tarpeisiin. Joka tapauksessahan samat lait koskevat kaikkia tilitoimistoja - sen suhteen ei voi paljoa sooloilla.
Moni meistä on itsekin yrittäjä tai ollut sellainen. Tiedämme, mitä yrittäminen vaatii – ei vain numeroiden pyörittelyä, vaan myös henkistä tukea ja käytännön neuvoja, sekä sellaista henkilöä, joka uskaltaa sanoa asioista suoraan, mutta ymmärtäväisesti.
Ison ja pienen toimijan ero tulee mielestäni pitkälti esille siitä, että meitä ei ohjaa sijoittajat tai excel-tilastot. Meidät on helppo tavoittaa ja puhelimeen vastaa aina tuttu henkilö, perheenjäsen sanan varsinaisessa merkityksessä.
Räätälöidyt ratkaisut on helpompi tehdä, kun ymmärrämme, että kampaamoyrittäjän tarpeet ovat erilaiset, kuin rakennusalan ammattilaisella. Ja jos asiakkaan liiketoiminta kasvaa, olemme mukana sen jokaisessa vaiheessa.
Yrityksen menestys ei ole kiinni pelkästä koosta vaan arvoista, merkityksellisestä työstä ja asiakkaiden luottamuksesta. Menestys syntyy siitä, että tekee työtään sydämellä, on asiakkaidensa luottamuksen arvoinen ja rakentaa kumppanuuksia, jotka kestävät vuosia – ei vain vuosineljänneksiä.
Kirjoittanut: Senior Partner Nina, viestinnän ja taloushallinnon ammattilainen jo vuodesta 1989